Vinkkejä liikuntamotivaation löytämiseen

Vaikka liikkumisen hyödyt olisivat tuttuja, niin liikkumaan lähteminen ei aina ole helppoa. Ei etenkään silloin, jos liikunta on itselle vierasta eikä kuulu osaksi omaa arkea. Onneksi omaa motivaatiota on mahdollista vahvistaa ja kynnystä liikunnan lisäämiseen madaltaa!

Tutustu Oman hyvinvoinnin polulla -vinkkeihin, jotka löydät Reumaliiton verkkosivuilta. Vinkkien lisäksi sivuille on koottu tietoa ja vertaiskokemuksia liikunnasta ja reumasairauksista.

Tonttujen etsintä -haasteen ideana on tuoda joulun odotukseen lisää liikettä leikkimielisin tehtävin. Haasteessa piilotetaan tonttuja toimistoon ja henkilökunta voi etsiä niitä työpäivien aikana. Aina tontun löytyessä, tulee tehdä yhdessä sovittu liike esimerkiksi viisi vapaavalintaista kyykkyä tai hyppyä. Joulun jälkeen löydetyt tontut lasketaan ja eniten tonttuja löytänyt voittaa palkinnon. Hei Tonttu-ukot hyppikää!

Lapset pitävä aikuisen kanssa yhdessä touhuamisesta. Yhteinen tekeminen ja ilo lisää yhteyden tunnetta ja vahvistaa positiivisia yhdessäolon kokemuksia. Sinun ei tarvitse olla muusikko tai urheilija lähteäksesi lapsesi kanssa liikuntaleikin maailmaan – pääasia, että heittäydytte yhdessä nauttimaan musiikista ja liikkumisesta. Yhdessä leikkiminen ja liikkuminen luo yhteisiä ja arvokkaita muistoja.

Liikunnan aluejärjestöt haluavat olla tukena lisäämässä alle kouluikäisten lasten fyysistä aktiivisuutta ja kehittämässä aktiivisempaa varhaiskasvatuspäivää. Jekku-jänö-materiaalit on tuottanut Liikunnan aluejärjestöjen Lisää liikettä -hanke, johon olemme saaneet avustusta opetus­ ja kulttuuriministeriöltä.

Helpompi tapa – Liikunnan lisäämiseen -esite auttaa sinua huomaamaan asioita, joita jo teet eli ”vanhaa hyvää” – ja sitten käyttämään sitä muutoksen rakentamisessa. Yksinkertaisimmillaan teet vain ”lisää vanhaa hyvää” eli useammin tai enemmän kerrallaan. Ja kun kokeilet jotain uutta, hyödynnä
siinä vanhaa – sitä mitä jo OSAAT, mistä TYKKÄÄT ja mihin sinulla on TILAISUUKSIA. Helpompi tapa -esite opettaa sinua hyödyntämään tilaisuudet siten, että sinun on helppo muodostaa pysyviä tottumuksia – ilman pinnistelyä. Silloin muutoksen teko on fiksua.

Esimerkiksi: jos lisäät päivääsi viisi kyykkäystä, kertyy niistä 35 kyykkäystä viikossa, 150 kyykkäystä kuukaudessa ja 1 825 kyykkäystä vuodessa!

Olit sitten jauho- tai poropeukalo, piparijumppa sopii juuri sinulle 🍪✨

Piparijumpassa
:
1️⃣ Pyöritä hartiat rennoksi.
2️⃣ Kurota tarvikkeet kaapeista – venytä itseäsi kuin kondiittori.
3️⃣ Valmistaudu leivontaan ranteita pyöritellen – taikina ja nivelet kiittävät.
4️⃣ Kauli, kierrä ja asettele piparit pellille – ylävartalo liikkuu ja fiilis nousee.