Liikkuva koulu- ja Move!-avustuksia myönnetty yli 4 miljoonaa euroa

Aluehallintoviranomaiset ovat myöntäneet Liikkuva koulu- ja Move!-avustuksia lukuvuodelle 2024–2025. Avustukset ovat osa Suomi liikkeelle -ohjelmaa, jonka tavoitteena on kääntää arkiliikkuminen kasvuun jokaisessa ikäryhmässä.

Liikkuva Koulu- ja Move!-avustuksilla kannustetaan koulupäivien ja koulumatkojen liikunnallistamiseen, perusopetusikäisten liikuntaneuvontaan, liikuntaosaamisen vahvistamiseen ja poikkihallinnollisen yhteistyöhön liikkumisen edistämiseksi. Move! -mittauksilla seurataan 5.–8. luokkien oppilaiden fyysistä toimintakykyä ja tulosten perusteella oppilaille voidaan antaa liikuntaneuvontaa ja -ohjausta.

Liikkuva koulu -avustukset on suunnattu perusopetusikäisten lasten ja nuorten liikunnan lisäämiseen. Tutkimusten mukaan liikkuminen vähenee erityisesti yläkouluikään tultaessa, joten erityinen huomio halutaan kiinnittää yläkouluihin ja niissä vähän liikkuvien oppilaiden tukemiseen. Valitut toimenpiteet voivat kohdistua esimerkiksi henkilöstön ja oppilaiden asenteiden muuttamiseen, fyysisen aktiivisuuden lisäämiseen oppitunneilla, välitunneilla ja koulupäivän aikana. Koulun ulko- ja sisätiloja voidaan kehittää liikkumaan kannustaviksi.

Lisätietoa myönnetyistä hankeavustuksista