Suomi liikkeelle -ohjelma

Suomi liikkeelle -ohjelmassa väestön liikkumista edistetään ilmiölähtöisesti eri ministeriöiden hallinnonalojen toimenpiteillä. Toimenpiteet liittyvät esimerkiksi liikunnallisen toimintakulttuurin, liikuntaneuvonnan, liikkumisen olosuhteiden ja osaamisen kehittämiseen. 

Suomi liikkeelle -ohjelmassa on kaksi päämäärää. Tavoitteena on, että yhteiskunnan rakenteet luovat yhä paremmat edellytykset liikkumiselle. Lisäksi halutaan saada aikaan muutoksia ihmisten käyttäytymisessä siten, että he tekevät yhä useammin tietoisen tai tiedostamattoman valinnan liikkua – eli hyödyntävät liikkumisen rakenteita. On myös tärkeää, että erilaiset organisaatiot huomioivat liikkumisen edistämisen toimintakulttuureissaan. 

Pääministeri Petteri Orpon hallituksen Suomi liikkeelle -ohjelman tavoitteena on kääntää liikkuminen kasvuun jokaisessa ikäryhmässä. Poikkihallinnollista, valtioneuvostotasoista ohjelmaa koordinoi opetus- ja kulttuuriministeriö. 

Lisää vain liike

Suomi liikkeelle -ohjelma kannustaa ihmisiä ja toimijoita kiinnittämään huomiota arkiliikkumiseen Lisää vain liike -viestinnällä. Suomi liikkeelle -ohjelma kutsuu kaikki sidosryhmät yhdessä mukaan viestimään arkiliikkumisen merkityksestä ja mahdollisuuksista. 

Suomi liikkeelle -ohjelmaa toteuttamassa

Valtakunnalliset liikunnan edistämisohjelmat, Liikkuvat-kokonaisuus, jossa edistetään hallitusohjelman mukaisesti liikunnallista elämäntapaa eri ikä- ja väestöryhmissä.

Toimintakykyinen maa ja kansa -konsepti, joka tukee Suomi liikkeelle -ohjelman viestintää ja vaikuttamista sekä sitouttaa uusia toimijoita mukaan yhteiseen päämäärään eli liikkumisen edistämiseen.

Suomi liikkeelle -ohjelma kutsuu kaikki mukaan lisäämään liikkumista!