Liikkeen ilo kuuluu kaikille

Erityisryhmään kuuluvat sellaiset henkilöt, joiden liikunta ja liikkuminen vaativat soveltamista tai erityisosaamista. Soveltamisen tarve voi johtua esimerkiksi sairaudesta, vammasta, iästä tai muusta toimintakyvyn heikentymisestä. Toimintakyvyn heikentymistä voi esiintyä esimerkiksi astmaatikoilla, sydänsairailla, fyysisten vammojen yhteydessä, mielenterveyden häiriöistä kärsivillä tai kehitysvammaisilla.

Kevyt arkiliikkuminen tarjoaa merkittäviä terveyshyötyjä, erityisesti niille, jotka liikkuvat muuten vähän. Jo kevyelläkin liikuskelulla voi olla positiivinen vaikutus verensokeri- ja rasva-arvoihin. Lisäksi se parantaa verenkiertoa ja vetreyttää lihaksia ja niveliä.

Arvioiden mukaan noin 15 prosenttia Suomen väestöstä
kuuluu niin sanotun soveltavan liikunnan piiriin.

Liikuskelun ja paikallaanolon tauottaminen kannattaa ottaa osaksi jokaista päivää – mitä useammin, sen parempi. Pienet liikkeet, kuten käsien ja jalkojen venyttely tai kevyet lihaskuntoliikkeet istuen voivat tehdä ihmeitä. On tärkeää, että jokainen löytää oman tapansa liikkua, pitää keho aktiivisena ja liikkeessä oman toimintakyvyn puitteissa.

Arkiliikkumisesta kokonaisvaltaista hyvinvointia

Arkiliikkuminen voi ehkäistä, vähentää ja lieventää sekä fyysisten että psyykkisten sairauksien riskejä. Se on erityisen hyödyllistä masennuksesta kärsiville, sillä liikkuminen voi parantaa heidän hyvinvointiaan monin tavoin.

Liikkuminen aktivoi aivoja ja virkistävää mieltä. Jokainen voi nauttia liikkumisesta omalla tavalla, olipa se sitten kävelyä, venyttelyä tai kotiaskareita. Liikkumisen myötä stressitasot laskevat, mieliala paranee ja olo tuntuu rentoutuneemmalta.

Liikkumisen myötä fyysinen kunto paranee ja arjen askareet sujuvat. Lisäksi liikkumisen avulla voi päästä osaksi yhteisöä ja lisätä sosiaalista hyvinvointia.

On myös tärkeää tauottaa paikallaanoloa päivän mittaan. Pienetkin liikkeet ja venyttelyt auttavat ylläpitämään toimintakykyä ja pitävät kehon vireänä.

Vinkkejä arkiliikkumisen lisäämiseksi:

  • Tauota paikallaanoloa oman toimintakykysi mukaan. Nouse seisomaan, venyttele tai tee sormi- ja käsijumppa.
  • Kotiaskareet ja pihatyöt lisäävät liikettä arkeen.
  • Lähde kävelylle tai happihyppelylle, jo lyhytkin liikuskelu kannattaa. Voit pyytää kaverin mukaan, sillä muiden kanssa liikkuminen voi olla erittäin hyödyllistä mielenterveydelle ja yleiselle hyvinvoinnille.

Sivun lähteenä käytetty:
Soveltaen liikkumalla hyvinvointia. Soveltava viikoittainen liikkumisen suositus aikuisille, joiden liikkuminen on jonkin verran vaikeutunut tai jotka kävelevät apuvälinettä käyttäen tai jotka liikkuvat pyörätuolilla. UKK-instituutti, 2020.